Tällä hetkellä olen ihan seitsemännessä taivaassa, tulin juuri äsken kotiin uuden rakkaani kanssa, minusta tuntuu että tästä tulee pitkä ja toivottavasti sopusointuinen (ihan kirjaimellisesti!) suhde. Mistä on kyse? No, ainakin sillä on pitkä kaula ja kuusi kieltä. Aikamoinen mies, sanon minä!
Tottahan se on, sain kitaran! En ole oikein vieläkään tajunnut, että tuossa se nyt on, ihan mahtavaa! Kyseessähän on Westonen Les Paul -kopio, eihän se tietenkään vedä vertoja esikuvalleen, mutta näin ensimmäisenä kitarana menee aivan hyvin. Tunnearvoa on ainakin ollut suuri määrä heti ensi silmäyksestä lähtien! Kuva ei oikein anna oikeutta kitaran värille, ei se oikeasti ole noin keltainen. Tällä olisi nyt tarkoitus opetella soittamaan!
Ostin kitaran käytettynä, se on noin vuoden vanha. Sain paketissa mukana Fenderin pikkuriikkisen vahvistimen, jolla saa aikaan yllättävän paljon ääntä! Ja onhan se suloinen, pieni on kaunista. Enkä nyt välttämättä halua kiduttaa muita perheenjäseniäni valtavalla vahvistimella heti näin soittourani alussa!
Ja onhan se Fenderin logo vaan ihan mielettömän hieno! Voisin hypistellä tuota kitaraa ja vahvistinta koko illan, ja niin varmaan teenkin... No, ainakin on hyvä syy olla lukematta kokeisiin!
Inspiraationi puuskassa aloin etsimään plektrojani, joita on tässä vuosien mittaan kertynyt aikamoinen kasa. Nuo sattuivat löytymään ensimmäisenä, kolmikkoon liittyy erityisiä muistoja ja ne ovat siksi huoneeni seinällä. Eniten varmaan soitan ilman plektraa, ainakin aluksi, mutta tykkään niin kovasti tuosta keskimmäisestä yksilöstä että jossain vaiheessa pitää päästää silläkin rämpyttämään! Tuolla Iron Maidenin plektralla en soita koskaanikinämilloinkaan, koska sain sen keikalta ja lempikitaristini on soittanut sillä ja en halua rikkoa sitä ja.. se on arvokas!
Voisin höpistä tästä aiheesta loputtomiin! Nyt onkin sitten aika alkaa opetella perusotteita ja muita juttuja. Sitten pitääkin päättää että mitä biisejä sitä rupeaa opettelemaan. I'm so excited! Tämän projektin etenemisestä saatte varmasti kuulla lisää jatkossa.. Ei vaan lukea! Ette saa kuulla mitään kuulemisen arvoista vielä pitkään aikaan! :D
Nyt lähdenkin tästä hypistelemään kitaraani lukemaan ranskaa!




















