torstai 30. joulukuuta 2010

things i would love to wear next summer

Oon jo monta vuotta ollut sitä mieltä, että H&M:n Spring/Summer -kuvaston ilmestymisajankohta on väärä. Toki pitää olla riittävästi aikaa hankkia kaikkia ihania kesämekkoja, mutta silti! Keskellä talvea? On se vaan niin ironista selailla kuvastoa jossa mallit on pikkubikineissään jossakin aurinkorannalla, ja juuri kun olet kunnolla päässyt tunnelmaan niin satut vilkaisemaan ikkunasta ulos ja siellä on kolme metriä lunta.

Tästä inspiroituneena väsäilin ensi kesän must have -ihanuuksista muutaman kollaasin. Koska kaikki rakastavat kollaaseja, right?



Suosin pukeutumisessa yleensä tummia värejä, mieluiten mustaa ja harmaata. Bikineissä asia on kuitenkin toisin, niissä pitää olla väriä! Röyhelöinen bandeau-yläosa ja ihana kukkakuosi, toimii! Maksimekko auttaa suojautumaan liialta auringonpaisteelta. Kyllä, suhtaudun ensi kesään erittäin optimistisesti: megahelteet, tulkaa tänne taas!


Nuo kengät! Korkoa 10 cm, platformia 4 cm ja silti täydelliset. Ei mitkään tappajakorot, vaan sopivan rennot. Kesäkorot. Farkkushortseja tarvitaan aina, kulutin yhdet viime kesänä melkein puhki joten uusien hankkiminen on ihan perusteltua.



Ja sitten mekkoja. Tuo farkkumekko on ihana röyhelöpläjäys, jossa voisin kuvitella istuskelevani terassilla. Toinen parivaljakko, puuterinen pitsiunelma ja kuviollinen trikoomekko, ovat molemmat perusrentoilumekkoja. Itseasiassa omistan tuon painijaselkäisen mekon jo toisen värisenä, ja se oli yksi viime kesän suosikkivaatteistani.

Noista valinnoista päätellen tulen viettämään kesäni suurimmaksi osaksi mekoissa! Kuulostaa hyvältä. Nyt tästä ei puutu muuta kuin ne helteet.. Äkkilähtöjä aurinkorannoille otetaan vastaan.

kuvat H&M

maanantai 27. joulukuuta 2010

dress me up

Menin Asosin sivuille ja se oli virhe.
Miksikö?
Liikaa ihania mekkoja ja liian vähän rahaa.





Kaikki ylläolevat mekot jäävät kyllä siihen 50 euron rajamaille, mutta entäs kun siihen tulee vielä postikulut ja muut vastaavat?

Jaa-a, voi olla että nuo mekot jäävät vielä haaveilun tasolle, mutta eihän sitä tiedä... Pihistelenkö ja yritän etsiä mekon Suomesta vai teenkö ensimmäisen Asos-tilaukseni?


kuvat asos

lovin' the holidays

Nyt on taas joulua juhlittu ihan koko vuoden edestä! Lahjat on saatu ja annettu ja kinkkua syöty niin paljon että se alkaa tulla jo ulos korvista. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa...
Tänään satuin jo vierailemaan alennusmyynneissä. Kyllä siellä ihmismassan joukossa muutamia kivojakin juttuja näkyi, mutta suuremmat investoinnit saivat jäädä vielä kauppaan. Etsintöjen kohteena on jonkunlainen bilemekko, omat 18-vuotissynttärini kun lähestyvät kovaa vauhtia! Hikoilin tänään jo muutamaan kertaan sovituskopissa kivojen mekkojen kera, mutta aina niissä tuntui olevan jotain vikana. Ajattelin rynnätä myös nettikauppoihin katselemaan potentiaalisia ehdokkaita.

Alennusmyyntilöytöjen puuttuessa palataan vielä pari päivää taaksepäin ja katsotaan, mitä niistä paketeista tänä vuonna löytyi! En tiennyt, että olen ollut tänä vuonna näin kiltti...




Burberryn The Beat EdT on tervetullut lisä hajuvesieni varsin pieneen joukkoon. Mitä tuoksuihin tulee, olen ollut jo kauan uskollinen Burberrylle (vaikka Versacen Bright Crystalin kohdalla tulikin poikkeus). Käytössä on olleet London, Brit ja Weekend. The Beat on uusi tuttavuus, mutta ihana sellainen. Burberry ei petä koskaan.




Lahjalistalla ollut uusi pyjama löytyi kuin löytyikin pukinkontista. Ja tämä on kyllä paras pyjama ikinä! H&M:n kaksikkoon kuuluu collegepaitamainen yläosa ja hempeät kukalliset housut. Tämä ihanuus on niin lämmin, että en tarvitse edes lisäpeittoa!




Joulusta on 3 päivää ja olen jo nyt riippuvainen näistä Shepherdin lampaanvillatossuista. Olen pahimman luokan vilukissa eivätkä syväjäätyneitä jalkojani lämmitä edes villasukat, mutta nyt on löytynyt ratkaisu ikuiseen jäätämiseen! Suosittelen näitä kaikille kylmäjalkaisille, maksavat itsensä takaisin satakertaisesti.




The White Stripesin Elephant oli ihana yllätys ja mahtava lisä levykokoelmaani. Syksyn White Stripes -hehkutukseni palkittiin! Nyt tavoitteeni on hankkia kaikki White Stripesin levyt mahdollisimman nopeasti...




Kirjoja joululahjaksi, yes please! Hal Duncanin Vellum on Kaikkeuden Kirja -sarjan ykkösosa ja minulle ensimmäinen fantasiakirja pitkään aikaan. En ole vielä päässyt prologia pidemmälle, mutta varsinkin ylistävien arvosteluiden takia odotukseni ovat varsin korkealla...




Paketista paljastui myös Sara La Fountainin Passion For Food! Ihania ohjeita ja ihania kuvia. Ohjeet ovat selkeitä eikä niihin tarvita kovin eksoottisia aineita, joten tämä opus on varmasti käyttökelpoinen. Kirja on sellaista värien ilotulitusta, voisi jopa sanoa ruokapornoa, että heikompia hirvittää. Omasta mielestäni on vain hyvä, kun kaikkea on vähän liikaa!



Teen juomisen lisäksi rakastan kauniilla teepurkeilla hifistelyä. Sain ystävältäni lahjaksi ihania englantilaistyylisiä teepurkkeja. Eihän noita raaski käyttää! Maistelin kuitenkin tuota Bitter Orangea ja totesin että se on aika huippua. Hyvää teetä ihanissa purkeissa, perfect match!

Sellaisia juttuja pukki toi tänä vuonna! Oltiinkos siellä toisella puolella ruutua kiltteinä?
Tunnustan, että olin jouluaattona innoissani kuin pikkulapsi. Nuorempien sisaruksieni ( 9 vuotta ja 6 vuotta) takia meillä käy yhä ihan oikea Joulupukki, ja siitä nauttii ihan jokainen. Pukin polvelle jouduin istumaan sekä minä että vanhempani ja isoveljeni! :D

Nyt lähden tästä selailemaan noita nettikauppoja bilemekon toivossa, saatan väsäillä jonkinlaista haaveilukollaasia jos enemmän innostun. Pitäkää rento maanantai-ilta! (Nyt on tosiaan maanantai, piti vähän aikaa miettiä että mikäs viikonpäivä sitä onkaan...)

torstai 23. joulukuuta 2010

warmness on the soul

Nyt on joulusiivous tehty, kuusi koristeltu, karjalanpiirakat paistettu, joululeivonnaiset leivottu ja kynttilät sytytetty! Kotona on ihana tunnelma, ollaan ihan valmiina jouluun. Muutama paketti odottaa vielä paketointia. Illalla muutama ystävä tulee meille, vaihdetaan lahjoja ja istutaan iltaa glögin äärellä. Ja huomenna on jo aatto!

Blogi jää nyt joululomalle, palailen kuvioihin taas kun siltä tuntuu. Kiitos kaikille lukijoille jotka ovat liittyneet joukkoon syksyn aikana!



HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2011!

kuvat we♥it

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

not your faux fur

JOULULOMA! Ja vieläpä mukavan pitkä sellainen, koulu kutsuu vasta 10. tammikuuta. En valita!
Tänään oli perinteisesti koulun joulujuhla, ja sen jälkeen käväisin kaupungilla. Mistä lähtien alennusmyyntejä on ollut myös ennen joulua? En tajua. Tarkoitushan on, että kaikki lahjarahat voi shoppailla pois sitten joulun jälkeen... Kaikki kaupat kuitenkin luukuttaa 50% alennuksia, joten eksyin tänään JC:hen ja sieltä löytyi muutama tosi kiva juttu, nimenomaan niillä alennuslapuilla varustettuna!

Tuolla talvisessa auringonpaisteessa oli mitä mahtavin kuvauskeli, joten nappasin muutaman otoksen myös siitä jutusta josta jo eilen mainitsin.





Kyllä, olen nyt karvahattuklaanin jäsen! Oma yksilöni on varmaankin lähemmäs 20 vuotta vanha. Se on aitoa turkista ja nahkaa, supikoira tuota varten on ilmeisesti uhrattu. En tue turkistarhausta, mutta eikös tällainen second hand -käyttö ole sallittua? Pääasia on, että se näyttää paljon paremmalta kuin mikään näkemäni tekoturkis ja on mielettömän lämmin.




Sitten JC:n ostoksia. Tuota saksikorua katselin jo normaalihintaisena, mutta onneksi en ostanut sitä aikaisemmin. Nyt hintaa oli vähän päälle 2 euroa.




En ole koskaan ollut roikkuvien korvisten ystävä, mutta viime viikolla tuli sellainen fiilis että voisin haluta jonkunlaiset riiputtimet. Nämäkin olivat -50% alennuksessa, joten en kauaa epäröinyt! Yhteensä JC:n ostoksiin meni alle 5 euroa. Hyvä diili, sanoisin.

Alan pikkuhiljaa valmístautua iltaa varten, lähden ystävien kanssa Amarilloon syömään. Testiin pääsee myös uudet korvikset! Voi kun sitä keksisi jotain päällepantavaa...
Mukavaa iltaa kaikille!

tiistai 21. joulukuuta 2010

santa's got a bullet in his gun

Huomenna alkaa joululoma! Mahtavaa!
Tänään olen virittäytynyt tunnelmaan kirjoittelemalla joulukortteja, viimeistelemällä lahjapaketteja ja leipomalla piparitaikinaa. Ja juomalla jouluteetä! Alan olla aika lailla valmis vuoden parhaaseen juhlaan.

Loman alkamisen kunniaksi päätin omistaa tämänpäiväisen postauksen joulumusiikille. Seuraavaksi siis muutamia suosikkijoululaulujani!




The Killersin Don't Shoot Me Santa saa tietysti jakamattoman ykkössijan (vaikka eivät nämä oikeastaan missään parhausjärjestyksessä ole). Biisi on huippu, video on huippu! Pojilla on ihanat villapaidat ja mikään ei voita Brandonin muuveja noiden marakassien kanssa.




Naurakaa vaan! Nyt palataan ajassa kultaiselle 80-luvulle, mikään ei voita Whamin Last Christmasia. Nimenomaan Whamin versio on paras, koska George Michael on kuningas.




Sitten siirrytään 90-luvulle. Onhan All I Want For Christmas Is You toki vähän korni, mutta tarttuva rimputus se silti on, ja Mariah Careylla on hieno ääni. Olen kuullut tästä muutamia muitakin versioita, mutta kyllä tämä alkuperäinen on paras.




Mewin Snow Brigade ei ole joululaulu, mutta tämä biisi on ainakin itselleni tärkeä talvibiisi. Tätä tulee kuunneltua paljon myös joulun aikaan. Ja onhan Mew aika ihana!




Loppuun vielä uusin löytöni: The Hivesin ja Cyndi Lauperin mahtava joulubiisi, tätä kuunnellessa kannattaa kiinnittää huomiota sanoihin!

Noita biisejä tulee kulutettua joulun aikaan varsin paljon. Tykkään myös joistakin perinteisistä joululauluista, mutta mitkään lapsikuoron esittämät rallatukset ei oikein uppoa. Jos perinteiseen mennään, niin sen on sitten oltava Sydämeeni Joulun Teen tai Varpunen Jouluaamuna.

Mitkä on teidän suosikkeja?

Hihii, sain tänään mummiltani aika ihanan yllätyksen, jota en kuitenkaan saanut kuvattua tässä ikuisessa keskiyössä... Huomenna lupaan olla ajoissa liikkellä, että saan tänne vähän laadukkaampia kuvia!

maanantai 20. joulukuuta 2010

pool of booze

Tänään kuvat saavat puhua enemmän kuin tuhat sanaa, koska en kykene muodostamaan järkevää tekstiä. Sen verran voin sanoa, että v ä s y t t ä ä. Joululoma tulee tarpeeseen.







Kuvat ovat todisteita eräistä kolmen hengen pikkujouluista, toisin sanoen vedettiin tyttöjen kanssa kalsarikännit. Ja sen kyllä huomaa.


maanantai 13. joulukuuta 2010

there is no escape from my snow brigade

Liityn nyt monien blogistisiskojen ja -veljien joukkoon, ja otan osaa tähän joka paikassa pyörineeseen turhuuskyselyyn, koska a) listat on kivoja ja b) listat on ehdottomasti kivempia kuin läksyt.

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN
1. välinpitämättömyyttä
2. rasismia ja epätasa-arvoa
3. teeskentelyä
4. painajaisunia
5. oksentamista
6. eläinrääkkäystä
7. ihmisiä, joilla ei oo minkäälaista kunnianhimoa ja jotka suhtautuu kaikkeen "ihan sama" -asenteella
8. sitä, että ei uskalleta tulla sanomaan asioita suoraan vaan puhutaan selän takana
9. ennakkoluuloisuutta
10. Metallicaa





YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI
1. suorapuheisuus
2. äänekkyys
3. outo huumorintaju
4. melankolisuus
5. intohimoinen suhtautuminen itselle tärkeisiin asioihin
6. luotettavuus
7. temperamenttisuus
8. puheliaisuus
9. vahvat mielipiteet




KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI
1. aitous
2. rehellisyys
3. luotettavuus
4. kitaransoittotaito
5. tummat hiukset
6. hyvä huumorintaju
7. syvällisyys
8. herkkyys
+ huomaavaisuus ja romanttisuus (olisin keksinyt tähän kohtaan vaikka mitä muutakin)





SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ
1. että joululoma alkaisi jo
2. että pääsisin kohta luistelemaan ja laskettelemaan
3. että uutenavuotena olisi hauskaa
4. että vanhojentanssit olisi jo kohta...
5. ...ja että kaikki menisi hyvin niihin liittyen
6. että pääsisin keväällä Lontooseen
7. että pakkasta olisi vähän vähemmän




KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT
1. torkutan herätyskelloa
2. nukun lisää
3. huomaan nukkuneeni liikaa
4. menen vessaan
5. meikkaan
6. syön aamupalaa




VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI
1. Inka
2. Carita
3. Dylan
4. Lotta
5. äiti

NELJÄ ASIAA JOISTA OLET RIIPPUVAINEN
1. tee
2. musiikki
3. tietokone
4. kaverit





KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU
En nyt kyllä tähän laita niitä ihanimpia, mutta parhaita on toki hellyydenosoitukset ja "mie rakastan sinnuu" -tunnustukset kavereilta! ♥

KAKSI ASIAA, MITÄ PELKÄÄT ENITEN
1. ydinsotaa (älkää kysykö miksi :D)
2. jonkun läheisen kuolemaa tai sairastumista




YKSI TUNNUSTUS
Söin äsken hirveän määrän suklaata ja nyt on huono omatunto.





Enkös valinnutkin todella onnistuneesti varsin epämääräisiä ja suurimmaksi osaksi täysin aiheeseen liittymättömiä kuvia? Menetän järkeni tämän tietokoneen kanssa, tää on niin hidas että menee 150 vuotta yhden postauksen tekemiseen.

Palaillaan pian!


kuvat we♥it

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

just a couple of things

Jouluhan on tunnetusti antamisen (ja saamisen) aikaa, joten raapustelin pienen ylipitkän ja epärealistisen lahjalistan. Eikös olekin ihanan korni fontti? Olisin aika järkyttävän ahne jos odottaisin saavani nuo kaikki, mutta tuossa on kivoja juttuja joista olisi mukavaa saada ainakin pari!




Rakastan kokkaus- ja leivontakirjoja, ja selailin kerran kirjakaupassa Sara La Fountainin Passion for Food -kirjaa. Nam, miten ihanalta kaikki jutut siinä näytti! Kirjassa on upea kuvitus ja ohjeet on sellaisia, joita tavallinenkin tallaaja voisi toteuttaa. Remingtonin Pearl Wand -kihartimen sanotaan olevan hyvinkin kivuton tapa saada aikaiseksi kunnollisia kiharoita pitkiinkin hiuksiin. Jospa tuo ihmelaite pelastaisi minut, eikä tarvitsisi enää yrittää väkertää jotain säälittävää suoristusrauda kanssa!
Pyjama ja suklaa kuuluvat lahjalistaani melkein joka vuosi, nuo on sellaisia perusjuttuja. Olen kamala vilukissa ja nukun kahdella peitolla + paksulla flanellipyjamalla, joten uusi pyjama olisi aika tarpeellinen. Suklaan tarpeellisuudesta ei tarvitse edes erikseen mainita... Ja sitten toki joku hyvä kirja, että voin nököttää sohvannurkassa uusi pyjama päälläni ja lukea kirjaa suklaata syöden!
Lentolipuista on varmaankin turha haaveilla, mutta jos en ensi keväänä pääse Lontooseen niin menetän järkeni.
Kuulostaa kamalan ahneelta toivoa rahaa tai lahjakortteja, mutta mieluummin niitä kuin kasapäin villasukkia... Rauha ja rakkaus kuuluvat listaani siksi, että koen tärkeäksi toivoa edes yhtä aineetonta lahjaa. Materialistin synninpäästö!

MITÄ TEIDÄN LAHJALISTOILLA ON TÄNÄ VUONNA?

lauantai 11. joulukuuta 2010

reason for existence

Täydellisen rento lauantai!
Päivällä kävin vähän heppailemassa, selvisin ilman syväjäätymistä vaikka ei se kyllä kaukana ollut. Ilta on kulunut piparinpaiston ja saunomisen merkeissä.
Eilen pidettiin kavereiden kanssa kolmen hengen minipikkujoulut (lue: kalsarikännit), hauskaa oli ja niitä varsin epämääräisiä kuvallisia todisteita nähdään toivottavasti vielä täällä bloginkin puolella. Ensi viikonloppunakin olisi tarkoitus vähän juhlia, haluaisin jonkun uuden mekon! Voi kyllä olla että asiaa hankaloittaa sekä budjetin rajallisuus että oma nirsouteni mekkojen suhteen...



Aamupäivällä paistoi aurinko, joten käytin valoisan ajan kuvaamalla niinkin järkevää kohdetta kuin joulukoristeita. Oikeesti, pitäis rajottaa vähän. Kyllästytte vielä tähän jouluhehkutukseen.




Ostin megapaketin karkkitankoja! Nam.




Piparit ja sinihomejuusto, match made in heaven. Paras yhdistelmä ikinä! Kaveriksi vielä glögiä, perfect.

Tulipas taas syvällinen postaus! Not.
No, ehkä se annetaan anteeksi näin lauantai-iltana, kun yleisen ajatustoiminnan taso ei ole kovinkaan korkea... Ja itseasiassa ajattelin filosofoida eräästä aiheesta ensi viikolla, jahka nyt saan ajatukseni selväksi. Ja tulossa olisi myös lahjatoivepostausta!
Nyt siirryn tästä viihtymään Supernaturalin uusimman jakson parissa, palaillaan pian!

PS. Mahtavaa kun ootte innostunu kommentoimaan näitä miun höpinöitä! ♥