more than just a memory

Tajusin just, että tällä viikolla koittaa vapaus! Tai siis ainakin osittainen sellainen, mutta silti ei ole riemulla rajaa. Keskiviikkona kello 15:00 on syksyn yo-kokeet ohi ja tämä jatkuva ahdistuspaniikkistressijännitys on ohi, ainakin kevääseen asti! Mahtavaa!

Tulin ihan muuten vaan höpöttämään tänne jotain turhaa, koska olisi aivan liian hyödyllistä lukea vaikka enkkua. En vaan jaksa enää. Järkeilin, että on oikeastaan ihan turha lukea enää mitään, koska ei tässä parissa päivässä ehdi enää mitään oppia. Okei, teen vielä huomenna pari vanhaa yo-koetta harjoitukseksi, mutta se on sitten siinä! Sitten vain kaikki fokus keskiviikon koitokseen ja loppu on korkeampien voimien käsissä. Aamen.

Joo, oli miulla kai jotain asiaakin. Tuossa eilen illalla tylsänä hetkenä näpertelin muutaman pikkujutun, joista on toivottavasti paljon iloa tulevaisuudessa. Toisella on ehkä enemmän tunnearvoa kuin millään muulla omistamallani esineellä ja toinen nyt vaan sattuu olemaan hauska oivallus.

Kaksi parinsa surullisesti menettänyttä korvista on haamuillut tuossa muiden korvisteni joukossa jo jonkun aikaa. Sulka menetti kumppaninsa kun kova tuuli riepotti sitä, ja avainkaksikosta toinen lojuu jossain Lontoon kaduilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin: parittomat löysivät toisensa ja muodostavat nyt aika kivan riipuksen! Tuohon pitäisi vielä hankkia sellainen varsinainen pieni rengas, sillä vääntelin tuon renkaan toisen korviksen koukusta ja siitä ei tullut kovin kaunis. Mielestäni ihan toimivaa hyötykäyttöä muuten orvoiksi jääneille korviksille! :)

Sitten tämä vähän vakavampaa tarinaa kantava riipus. Ostin tuon pikku purnukan Lontoosta Urban Outfittersilta. Silloin siinä oli sisällä jonkinlainen pieni sulka ja korukivi. Ne saivat väistyä, ja nyt purkissa on Jerryn tuhkaa. Joo, sitä juuri.
Jerryn kuolemasta tulee ensi kuussa puoli vuotta. Kamalaa ajatella, että siitä on jo niin pitkä aika! Ikävä ei hellitä, mutta olen tässä ajassa oppinut käsittelemään tapahtumaa ja kunnioittamaan rakkaani muistoa. Koru on mielestäni ihan mukava tapa kuljettaa muistoa aina mukana. Mitä mieltä olette, kiva idea vai täysin ällöttävää kiikuttaa tuhkaa kaulassa? :)

Tällaista siis tänään! Huomenna olisi viimeinen mahdollisuus lukea enkkua, onneksi on koulupäivän aikana valovuoden mittainen hyppytunti, jonka voi käyttää hyödyksi. Vähän epäilyttää, kun ei vieläkään jännitä yhtään! Se on merkki joko hyvä merkki (ei turhaa jännitystä) tai huono merkki (ei kiinnosta panostaa). Eiköhän se taistelufiilis kuitenkin keskiviikkoon mennessä löydy! :)
Tällä hetkellä eniten ahdistusta aiheuttaa se, mitä otan kirjoituksiin evääksi. En osaa päättää! :D

Juu, nyt voisin painua saunaan ja kohta jo nukkumaan.
Illanjatkoja kaikille! :)

PS. Espritin tilaus on tehty! Sitä odotellessa... :)