Näytetään tekstit, joissa on tunniste thoughts. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste thoughts. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

but i thought this wouldn't hurt a lot

On vaatinut suuria henkisiä ponnisteluja selvitä hengissä eilisestä ja tästä päivästä. Kaikenkaikkiaan kamala alkuviikko, mutta onneksi tästä voi vaan parantaa! Maanantai kului kotona alkavaa flunssaa parannellessa, se onneksi tuntui auttavan ja nyt on jo parempi olo. Eilen sain kokea elämäni pahimman pettymyksen yo-kokeiden suhteen ja loppupäivä menikin sitten aika pessimistisissä fiiliksissä. Tänään päivä on iltaa kohti vain parantunut, ja kaikista mahtavinta on se että saan aloittaa viikonloppuni jo tänään! Huominen ja perjantai ovat (ansaittuja) vapaapäiviä. Ja kaiken lisäksi poikaystäväkin pääsee jo huomenna tulemaan Joensuuhun. :)

Viime aikoina olen onnistuneesti saanut ajatukseni pois kouluasioista lukemalla aivan mielettömän upeita kirjoja. Tartuin vihdoinkin ihanan Riikka Pulkkisen teoksiin, ja en voi muuta kuin ihmetellä, miten en ole aikaisemmin tajunnut ryhtyä lukemaan hänen kirjojaan! Kaunista, viimeisteltyä kieltä, raastavia ihmiskohtaloita ja katkeransuloisia henkilöhahmoja. Esikoisteoksen, Rajan, ahmin viikonloppuna parissa päivässä ja nyt olen aloittamassa toista romaania, joka kantaa nimeä Totta.




Suosikkilainauksiani Rajasta:

"Annan kaiken voimani, kaiken valtani sinulle. Piirrä minulle ääriviivat. Pelasta minut tai yhtä hyvin hajota, hajota kokonaan. Tapa minut."


"Sinut minä muistan aina. Sinut minä kannan mielessäni iltaan ja tuleviin aamuihin, kesään ja taas syksyyn ja vuosiin jotka tulevat. Sinut minä muistan aina."

♥


Tottaa olen vasta vähän aloittanut, mutta tämän kirjan suhteen odotukset ovat todella korkealla, sillä olen kuullut tästä vain hyvää ja olihan Raja jo niin ihana, ettei tämän kanssa voi epäonnistua. Suosittelen molempia teoksia lämpimästi ihan kaikille!



Samuli Putroa en edes rupea ylistämään, ei siihen sanat riitä. Älä sammu Aurinko on uskomaton levy. Ensin ajattelin, että on vääristynyttä kuunnella tätä levyä syksyllä, mutta ehkä ei sittenkään. Tämä levy vie mukavasti kesätunnelmiin ja palauttaa mielen Ilosaarirockin nurmikolle, laiskaan aamuun ja Putron konserttiin. Lempibiisejäni ovat ehdottomasti Intiaan ja Saaressa on aina sunnuntai.




Clipperin appelsiinilla maustettu valkoinen tee on tällä hetkellä maailman parasta. Piristävää, raikasta ja nopeasti valmista; ei mitään viiden minuutin haudutusaikoja, vain 1-3 minuutia ja tee on valmista. Eikä haittaa ollenkaan, että teeboksi on noin mielettömän söpö ja tee on vielä luomua! :)



Tein tänään erittäin epänormaaleja kosmetiikkahankintoja. Epänormaaleja siinä mielessä, että vaihdoin luottoripsiväristäni uuteen ja ostin elämäni ensimmäisen huulipunan. 
Olen käyttänyt jo ainakin pari vuotta Lumenen Blueberry Curl -ripsiväriä, ja olenkin ollut siihen todella tyytyväinen. Pienen ja näppärän harjan avulla kaltaiseni tumpelokin selviää ripsarin laitosta ihan kunnialla. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kaivata ripsaria, joka antaisi enemmän pituutta ja volyymia. Monet ovat suositelleet Maxfactorin False Lash Effectiä, joten olin rohkea ja hankin sen! False Lash Effectin harja on aika paljon suurempi kuin vanhan Lumeneni, joten vähän jännittää että millaisen tuloksen onnistun saamaan aikaiseksi. Voisinpa vaikka ottaa kuvallisia todisteita huomenna, kun aamulla meikkaan! :D



Huulipuna on ehkä enemmän jonkinlainen "kiiltopuna" kuin oikea huulipuna. Väriltään suloisen korallinen, ei noin tumma kuin kuva antaa ymmärtää! Tuntuu huulilla mukavan kostealta ja kevyeltä (pahin painajaiseni on kuiva ja paksu huulipuna!). Ei tuo ehkä ihan arkikäyttöön vielä pääse, mutta on ehdottomasti mukava lisä bileiltojen meikkiin. :)

Huomenna pääsenkin vierailemaan postissa ja saan hakea kotiin jo kauan odotetun Espritin paketin! Paketti saapuukin juuri sopivasti, siellä oleva mekko saattaa nimittäin päätyä ylleni perjantaina, kun menen Kerubiin kuuntelemaan Eriniä. :)

Tekisi mieli kirjoittaa tähän että hyvää viikonloppua.
No, hyvää viikonloppua itselleni ja niille joilla se alkaa tänään, ja erittäin hyvää viikon jatkoa kaikille muille!

♥


tiistai 20. syyskuuta 2011

sounds of today




// TWO DOOR CINEMA CLUB: UNDERCOVER MARTYN





// SAMULI PUTRO: ÄLÄ HUUDA MULLE





// RAAPPANA: MAAPALLO




// KINGS OF LEON: PYRO
...tämän biisin kuulin viimeksi Lontoossa, kun oltiin kävelemässä hotellille ja Kings of Leon oli keikalla Hyde Parkissa. 




Siinä vähän tämän päivän soundeja. Kamala sää, mutta muuten ihan mukava tiistai. Olenko maininnut, miten paljon vihaan vesisadetta?

Wish me luck for tomorrow's exam!

♥

kuvat we♥it

maanantai 19. syyskuuta 2011

more than just a memory

Tajusin just, että tällä viikolla koittaa vapaus! Tai siis ainakin osittainen sellainen, mutta silti ei ole riemulla rajaa. Keskiviikkona kello 15:00 on syksyn yo-kokeet ohi ja tämä jatkuva ahdistuspaniikkistressijännitys on ohi, ainakin kevääseen asti! Mahtavaa!

Tulin ihan muuten vaan höpöttämään tänne jotain turhaa, koska olisi aivan liian hyödyllistä lukea vaikka enkkua. En vaan jaksa enää. Järkeilin, että on oikeastaan ihan turha lukea enää mitään, koska ei tässä parissa päivässä ehdi enää mitään oppia. Okei, teen vielä huomenna pari vanhaa yo-koetta harjoitukseksi, mutta se on sitten siinä! Sitten vain kaikki fokus keskiviikon koitokseen ja loppu on korkeampien voimien käsissä. Aamen.

Joo, oli miulla kai jotain asiaakin. Tuossa eilen illalla tylsänä hetkenä näpertelin muutaman pikkujutun, joista on toivottavasti paljon iloa tulevaisuudessa. Toisella on ehkä enemmän tunnearvoa kuin millään muulla omistamallani esineellä ja toinen nyt vaan sattuu olemaan hauska oivallus.




Kaksi parinsa surullisesti menettänyttä korvista on haamuillut tuossa muiden korvisteni joukossa jo jonkun aikaa. Sulka menetti kumppaninsa kun kova tuuli riepotti sitä, ja avainkaksikosta toinen lojuu jossain Lontoon kaduilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin: parittomat löysivät toisensa ja muodostavat nyt aika kivan riipuksen! Tuohon pitäisi vielä hankkia sellainen varsinainen pieni rengas, sillä vääntelin tuon renkaan toisen korviksen koukusta ja siitä ei tullut kovin kaunis. Mielestäni ihan toimivaa hyötykäyttöä muuten orvoiksi jääneille korviksille! :)




Sitten tämä vähän vakavampaa tarinaa kantava riipus. Ostin tuon pikku purnukan Lontoosta Urban Outfittersilta. Silloin siinä oli sisällä jonkinlainen pieni sulka ja korukivi. Ne saivat väistyä, ja nyt purkissa on Jerryn tuhkaa. Joo, sitä juuri.
Jerryn kuolemasta tulee ensi kuussa puoli vuotta. Kamalaa ajatella, että siitä on jo niin pitkä aika! Ikävä ei hellitä, mutta olen tässä ajassa oppinut käsittelemään tapahtumaa ja kunnioittamaan rakkaani muistoa. Koru on mielestäni ihan mukava tapa kuljettaa muistoa aina mukana. Mitä mieltä olette, kiva idea vai täysin ällöttävää kiikuttaa tuhkaa kaulassa? :)

Tällaista siis tänään! Huomenna olisi viimeinen mahdollisuus lukea enkkua, onneksi on koulupäivän aikana valovuoden mittainen hyppytunti, jonka voi käyttää hyödyksi. Vähän epäilyttää, kun ei vieläkään jännitä yhtään! Se on merkki joko hyvä merkki (ei turhaa jännitystä) tai huono merkki (ei kiinnosta panostaa). Eiköhän se taistelufiilis kuitenkin keskiviikkoon mennessä löydy! :)
Tällä hetkellä eniten ahdistusta aiheuttaa se, mitä otan kirjoituksiin evääksi. En osaa päättää! :D

Juu, nyt voisin painua saunaan ja kohta jo nukkumaan.
Illanjatkoja kaikille! :)

PS. Espritin tilaus on tehty! Sitä odotellessa... :)

torstai 15. syyskuuta 2011

getting ready for autumn

Hei ihanat, ja pahoittelut pienestä blogihiljaisuudesta viime aikoina. On nimittäin ollut sellaista tykitystä koko viikko, etten ole pahemmin ehtinyt hengähtämään, saati sitten ajattelemaan blogia. Yo-kirjoituksista tuli todellisuutta tiistaina, kun työurakka alkoi englannin kuuntelun merkeissä. Minä pääsen onneksi taakastani jo ensi viikon keskiviikona englannin kirjallisen kokeen jälkeen. Sitten saa lukemisen osalta pitää vähän taukoa, mutta koulutyö jatkuu varmasti yhtä intensiivisenä...
Tänään otin sitten itselleni vähän omaa lomaa ja päätin pitää ihan klassisen rokulipäivän. Ei innostanut raahautua kouluun pelkästään kahden oppitunnin takia ja väsytti muutenkin niin paljon, että aloin muistuttaa kävelevää ruumista. Ja pakko sanoa, että kyllä vapaapäivä tekee välillä hyvää! Olen viettänyt laatuaikaa olemalla tekemättä yhtään mitään, ja mikään ei voisi tällä hetkellä tuntua paremmalta.

Eilen kävin vähän nettishoppailemassa (tai siis yritin käydä, kunnes maksuyritykseni epäonnistui). Kesätyöpalkan rippeet on vielä tilillä, ja tekisi mieli hankkia itselle jotain kivaa palkinnoksi koulutyöstä. Ja ihan oikeasti tarvitsisinkin muutaman jutun, jos meinaan selvitä syksyn ja talven kylmistä keleistä hengissä.
Eksyin seikkailemaan Espritin verkkokauppaan, jossa en ollut ennen käynytkään. Esprit on ollut jo kauan yksi suosikkimerkeistäni, mutta valitettavasti täällä Joensuussa merkin saatavuus on aika huono. Sen sijaan verkkokaupassa oli vaikka mitä kivaa!



Mekko-osastolla oli suorastaan tungokseen asti toinen toistaan ihanampia arkimekkoja. Ylläolevasta kaksikosta vasemmanpuoleinen kukkamekko pääsi ostoskoriin asti. Kaikki mekkoni ovat syyskäyttöön vähän turhan kesäisiä, joten hieman pidempi ja peittävämpi yksilö olisi tervetullut lisä vaatekaappiini. 



Neuleponcho tai -viitta on ollut ostoslistallani jo pidemmän aikaa, ja Esprit tarjoaa monta varteenotettavaa vaihtoehtoa. Miten noistakin kaikki on harmaita? Jostain syystä tykkään neuleissa eniten harmaasta, vaikka olenkin tänä syksynä kunnostautunut nudejen ja beigensävyisten neuleiden kanssa. Espritin neuleista saa maksaa hieman tavallista enemmän, mutta kokemuksesta voin sanoa että laatu on erittäin hyvä ja akryyliä ei näissä neuleissa kovin paljoa ole. Itselläni on parin vuoden takainen neuletakki, joka on edelleen todella hyvässä kunnossa!



Sitten se tämän syksyn must-hankinta: palmikkoneule. Katselin yhtä neuletta vähän aikaa sitten Vero Modassa, ja kävin ihan sovittamassakin sitä, mutta jokin ei täsmännyt. Näissä kahdessa neuleessa sen sijaan on sitä jotakin! Varsinkin tummempi oikeanpuoleinen neule herätti huomioni, ja löysinkin sen vähän ajan päästä ostoskoristani. Täydellinen tuo olisi luonnonvalkoisena, mutta sitä ei valitettavasti ollut värivaihtoehdoissa. 



Näistäkin olisi tehnyt mieli tilata jokainen! Ihana neuleponcho hyvän värisenä ja lämpimän oloinen pipo+huivikombo, ei paha ollenkaan. Toisaalta noista saa pulittaa aika paljon, ja voi olla että mummini osaisi neuloa vastaavanlaiset ihan tuosta vaan... 



Ja sitten tuo. Tuo takki. Sydämeni vuotaa verta. Aitoa nahkaa, täydellisen värinen, täydellisen mallinen, lampaankarvakaulukset... Voiko nahkatakilta enää enempää vaatia? Valitettavasti hintakin on ihan mukava, reippaasti 200 euron paremmalla (ja pahemmalla) puolella. Toisaalta olen jo paremmassa hintaluokassa, sillä edellinen kuolaamani takki oli viime vuonna Burberry Prorsumin mallistoa ja hinta oli muistaakseni ainakin nelinumeroinen. Taloudellista avustusta otetaan vastaan.
Noh, ehkä minun ja aviator-takin yhteinen taival alkaa vielä joskus..

Olin siis eilen jo näppäilemässä tilausta kotiosoitteeseeni, kun vastaan tuli pieni ongelma. Espritin nettikaupassa voi maksaa vain ja ainoastaan luottokortilla. Aijaa, sehän kiva, minulla kun ei satu luottokorttia olemaan!
No, hätä ei ehkä ole tämännäköinen! Pitää keskustella äitin kanssa, jos saisin vähän sponsorointia... Matkaa Helsinkiin ja Espritin liikkeeseen ei nimittäin näillä näkymin ole lähitulevaisuudessa tulossa. 

Nyt kun koulu painaa päälle ja blogi uhkaa tulla laiminlyödyksi, ajattelin heittää pallon välillä teille lukijoille. Bongasin ihanan Marikan blogista kivan haasteen, joka olisi mukava toteuttaa. Idea on, että te annatte ehdotuksia, ja minä kuvaan.

ELI SIIS: KOMMENTOIKAA TÄHÄN TAI MIHIN TAHANSA MUUHUN POSTAUKSEEN ESIM. 'LEMPIKIRJASI', 'LEMPIKENKÄSI', 'LEMPIASUSTEESI' TAI MUUTA MITÄ TULEE MIELEEN, JA MINÄ SITTEN KUVAAN LEMPIJUTTUNI JA ESITTELEN NE BLOGISSA.

Alan toteuttaa tätä postausta vasta ensi viikolla, joten teillä on ihan mukavasti aikaa heitellä ideoita. Eikun vaan ideoita keksimään ja ehdottelemaan! :)

Hyvää viikon jatkoa ja hurjasti tsemppiä kaikille niille, joilla on yo-kirjoitukset meneillään! ♥

perjantai 9. syyskuuta 2011

outrun my gun

Hei kaikki ihanat, ja miljoonasti kiitoksia edellisen postauksen tykkäämisistä! Mukavaa että teitä kiinnosti! :)
Tiedossa on ihan mahtava viikonloppu, ja koska aika kuluu varmasti jossain muualla kuin koneella istuessa niin ajattelin tulla tässä välissä kertomaan vähän kuulumisia.

Tänään koulussa koin positiivisen yllätyksen: sain ruotsin yo-kuunteluharjotuksesta 71/90! Ja se oli ehkä toinen ikinä tekemäni ruotsin kuuntelu, enkä ole koko jakson aikana panostanut ruotsiin oikeastaan yhtään koska enkun lukeminen on vienyt kaiken ajan. Nyt sain tästä ihan kivan fiiliksen ja ruotsin yo:hon lukeminen on sitten vähän ajan päästä helpompi aloittaa. :)
Enkun kuuntelu onkin sitten ensi viikon tiistaina. Tuomio lähestyy. Ja tavoitteenihan on kirjoittaa enkusta se L, että ei paineita, ehei. Pitää vaan ottaa rauhallisesti ja keskittyä!

Näin syksyn tullen ja ilmojen viiletessä ainakin oma ihoni alkaa kuivua. Iho reagoi viileisiin keleihin kuivumalla ja sitten varsinkin iltaisin ihoa kutittaa kamalasti. Kävin hakemassa Body Shopista vähän kuivan ihon parannuskeinoja.



Mukaan lähti Pink Grapefruit Body Puree ja Mango Body Butter. Vartalovoita olen käyttänyt ennenkin, sitä käytän lähinnä kaikkein kuivimmille ihoalueille. Oikeastaan tekisi mieli syödä se, kun se tuoksuu niin hyvältä! Mutta jos nyt ei kuitenkaan. Greippikosteusvoide on uusi tuttavuus, ensin arvelutti vähän ottaa tuo, koska en pysty käyttämään kosteusvoidetta jos se kuivuu hitaasti tai jää iholle tahmeaksi. Tämän kanssa ilmiö oli kuitenkin päinvastainen: kuivuu hetkessä ja tuloksena ihanan pehmeä iho! Tuoksuu taivaalliselle, kuten arvata saattaa.. Body Shopin tuotteet ovat kyllä ihania! Jos opiskelijabudjetti sallisi, käyttäisin kyseisen putiikin tuotteita enemmänkin. Varsinkin meikkituotteet kiinnostavat, sillä niitä en ole ennen kokeillut.

Ja seuraavaksi ilouutisia kaikille karkinsyöjille! Joo, tästä asiasta on nyt ihan pakko blogata, koska olen suunnilleen yhtä innoissani kuin pikkulapset jouluaattona.
Fazerilla on tänä vuonna 120-vuotisjuhlavuosi, ja sen kunniaksi suosikkikaramellit on uusissa hienoissa pakkauksissa ja karkkien joukkoon on tullut sellaisia vanhoja klassikoita, joita ei ihan vähään aikaan ole kaupoista saanut. Näiden joukossa on ylivoimaisesti maailman paras karkki, nimittäin KISS-KISS.




Kiss-Kissit on ihan mahtavia. Jos ette ole vielä maistaneet, niin marssikaa lähimpään kauppaan ja ostakaa pussi. Meillä oli yhden ystävän kanssa erittäin syvällinen keskustelu siitä, mihin karkkilajiin Kiss-Kissit oikein kuuluvat. Ne eivät ole suklaata, mutta eivät oikein hedelmäkarkkejakaan. Vaaleanpunaisia ne ovat, ja sisältä ihanan sitkeitä ja rouskuvia. Päädytiin sitten siihen tulokseen, että Kiss-Kissit on Kiss-Kissejä, eikä niitä voi sen kummemmin luokitella.




Ja kattokaa nyt miten söpö purkki! Adoptoin tuon joskus mummon luota parempaan kotiin, ja rakastan sitä palavasti. Luonnollisesti täytin sen Kiss-Kisseillä. Miun pitää valitettavasti ruveta kohta varmaan hamstraamaan noita tai jotain, sillä Fazer uhkailee että ne ovat kaupoissa vain rajoitetun ajan. Miksi, oi miksi?

Joka tapauksessa, Kiss-Kissit ovat ihania. Syökää niitä ja tehkää maailmasta parempi paikka.

Bloggasinko tosiaan juuri innokkaasti jostain karkista? Aivot on varmaan oikeasti pehmentyneet kouluviikon aikana.
Anyways, nyt pitää ruveta lopettelemaan, sillä poikaystävä ilmestyy tänne hetkenä minä hyvänsä ja tämän postauksen pitäisi olla valmis ennen sitä.

Loppuun vielä tämän perjantain teemabiisi:


FOSTER THE PEOPLE -- PUMPED UP KICKS

Superihanaa viikonloppua kaikille!
♥

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

or should i just get along with myself

Koulu on ollut (ja varmaan tulee jatkossakin olemaan) viime aikoina paljon mielessä, ja lukion lopun häämöttäessä opiskeluihin liittyvät pohdinnat tuntuukin ajankohtaisilta. Ajattelin siis näppäillä teille tällä kertaa vähän erilaisen postauksen, ja avautua vähän näistä opiskeluaiheisista ajatuksistani! :)

Abivuosi on päässyt jo ihan kunnolla vauhtiin, ja näin yo-kirjoitusten kynnyksellä en voi olla pohtimatta omaa tulevaisuuttani ja jatko-opiskelupaikkoja. Mihin sitä oikein hakisi? Yliopistoon vai ammattikorkeaan? Mitä ylipäätään haluaisin ammatikseni tehdä?
Tällaiset tulevaisuuspohdiskelut tuntuu aika ahdistavilta. Minulla ei tosiaankaan ole vielä ollenkaan selviä suunnitelmia, enkä osaa ollenkaan kuvitella elämääni vaikka 10 vuoden kuluttua. Pelottaa, että valitsen väärän opiskelupaikan, kiinnostukseni lopahtaa ja sitten joudun sellaiseen kierteeseen, että vaihdan opiskelupaikkaa koko ajan, mikään ei tunnu omalta enkä koskaan valmistu mistään. Kuulostaa liioittelulta ja sitä se varmaan onkin, mutta tuntuu oudolta, sillä lukion aloittaessani ajattelin että abivuonna minulla on sitten suunnitelmat selvinä. Toisin kävi.



Kun hain lukioon silloin valovuosia sitten, yksi hakusyistäni oli se, että tarvitsin lisää miettimisaikaa tulevan ammattini suhteen. Yläasteen opot lupasivat "kolme kokonaista vuotta lisää harkinta-aikaa!" Kuitenkin heti lukion alussa meitä kannustettiin valitsemaan kursseja kiinnostuksemme ja mahdollisesti myös sen perusteella, mihin aiomme tulevaisuudessa hakea. Nyt en voi olla miettimättä, olenko valinnut oikeita kursseja ja opiskellut oikeita aineita. Entä jos kiinnostukseni muuttuvatkin täysin? Näin ei todennäköisesti tule tapahtumaan, mutta silti olo on epävarma.



Aiemmin ajattelin, että pidän välivuoden lukion jälkeen enkä edes hae mihinkään opiskelupaikkaan. Vanhemmat kuitenkin kannustaa hakemaan. Tuntuu rankalta, että heti yo-kirjoitusten jälkeen pitäisi ruveta lukemaan pääsykokeisiin, ja ylipäätään koko ajatus tuntuu vieraalta. Kevääseen mennessä pitäisi siis päättää, mihin hakee. Pitäisi löytää joku kiinnostava linja, joku joka tuntuu kiehtovalta ja omalta.



Minkälaisia linjoja olen sitten ajatellut? Journalismi kiinnostaa, samoin ehkä jokin mediaan liittyvä. Olisi kivaa työskennellä vaikka jossain lehdessä tai ehkä uutistoimituksessa. Toisaalta myös kulttuurit tuntuu mielenkiintoisilta. Olen lahjakas kielissä, joten järkivalinta olisi lähteä lukemaan vaikka enkkua. Ja koska ajattelen asioita aina liikaa, pelkään myös sitä että en työllisty omalle alalleni. Akateemisesti koulutettu Siwan kassa, miltä kuulostaisi?
Myönnetään, maalailen turhaan piruja seinille ja pelkään tulevaisuutta ilman mitään järkevää syytä, mutta jostain syystä en pysty ainakaan tällä hetkellä ajattelemaan näitä asioita ilman lievää paniikkia. Pitäisi varmaan yrittää ottaa vähän rauhallisemmin.



Nyt pitää kuitenkin elää päivä kerrallaan, keskittyä yo-kokeisiin ja katsoa sitten keväällä, miltä tuntuu. Voihan olla, että syksyn ja talven aikana asiat alkaa näyttää jo paljon selvemmiltä ja saan ajatukseni järjestykseen. Tulevaisuuteen pitäisi suhtautua myös seikkailuna, ottaa askel tuntemattomaan ja katsoa, mitä elämä tuo tullessaan. Pitää opetella taas vapauttamaan oma ajattelu eikä takertua jokaiseen asiaan, muuten luo itselleen vaan turhia paineita!

Onko jollakin teistä samanlaisia fiiliksiä tulevaisuudesta vai oletteko niitä onnekkaita, joille kaikki on jo ihan selvää? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, löytyykö sielunkumppaneita vai olenko yksin ahdistukseni kanssa?
Ja miltä teistä muuten tuntuu lukea tällaista vähän erilaista tekstiä? Klikkailkaa ihmeessä tykkäysnappia tai kommentoikaa! Tuntui ainakin tosi mukavalta kirjoittaa vaihteeksi vähän erilaisesta aiheesta, tällaisestahan voisi tulla vaikka tapa. :)


kuvat we♥it

tiistai 6. syyskuuta 2011

she used to get her kicks from a fall to the floor

TÄNÄÄN OLEN...

...ahkeroinut koulussa
...kirjoittanut 2 ylimääräistä enkun esseetä
...lintsannut ruotsin tunnilta
...lukenut lisää enkkua kotona
...hakenut puhelimen huollosta
...fiilistellyt kauniita syyspäiviä
...juonut todella paljon teetä
...odottanut malttamattomana perjantaita
...käynyt Elviksen kanssa lenkillä
...panikoinut ensi viikolla olevaa yo-kuuntelua
...todennut, että ei elämä ehkä sittenkään ole kovin kamalaa
...haaveillut uudesta kamerasta
...muistellut kesäistä Lontoon matkaa
...haaveillut ulkomaille lähtemisestä
...pohtinut tulevaisuutta ja todennut että se näyttää edelleen erittäin epäselvältä.










torstai 1. syyskuuta 2011

the kind of shivering wreck that i adore

Viime aikoina ollaan kyllä koulussa saatu tuntea nahoissamme, että mistä tässä abivuodessa on kyse. Koko ajan lisää tekemistä, tekstitaitoa, enkun yo-vihkoja, ranskan essee... Ja niihin ylioppilaskokeisiinkin pitäisi jossain välissä lukea. Opettajat ovat ilmeisesti vakuuttuneita siitä, että eihän meillä tunnollisilla abiturienteilla ole muuta elämää kuin koulu.
Kivojakin juttuja on onneksi riittänyt! Tiistaina oli vihdoin aika kastaa pienet ykkösluokkalaiset ja tehdä heistä oikeita lyseolaisia. Oli ihan mahtavaa!

Ja on tässä välillä ehtinyt ajatella muutakin kuin koulujuttuja. Joensuuhun avattiin tänään Vila, ja satuin käväisemään avajaistungoksessa muutaman kaverin kanssa. Odotukseni liikkeen tarjonnan suhteen olivat ehkä vähän turhan korkealla, tai ainakin varsin suppea valikoima vaatteita tuntui pieneltä pettymykseltä. Noh, ehkä avajaishumun päätyttyä saadaan liikkeeseen jotain kivoja A/W-uutuuksia. Etsiskelen nimittäin jotain kivaa neuletta ja lämmintä ponchoa, johon voisi kääriytyä sellaisina päivinä, kun maailma tuntuu erityisen julmalta paikalta.

Vilassa viihdyin oikeastaan vain asusteosastolla, mikä on sinäänsä aika koomista, koska Piecesin asusteita myyvät Joensuussa myös Vero Moda ja Only. Kivoja juttuja lähti silti mukaan. :)



Kullanvärinen (vai onko tuo nyt sitten pronssinen?) karuselliponi vei sydämeni ensi silmäyksellä, ja täytyihän vannoutuneen heppatytön saada poni kaulaan roikkumaan. Olen myös siirtymässä korujen suhteen erittäin vahvasti kulta/pronssi-linjalle, joten jotain kivaa kullankimaltavaa on ollut etsinnässä... Outoa, sillä olin ennen 100% hopean kannalla enkä oikeastaan edes pitänyt kullasta. No, aikansa kutakin!



Pyörähdin myös Glitterissä, ja vaikka en sieltä usein mitään löydäkään niin tällä kertaa onnisti! Aina on hyvä syy ostaa pääskysiä (perustelin ostokseni oikeasti noilla sanoilla..). Ja nekin ovat kullanväriset! Ei varmaan tarvitse mainita, että tykkään ja kovasti. :)

Korujen lisäksi Vilasta lähti mukaan valkoinen, suloisen pehmeä circle scarf. Kohta pitää tehdä neulomistilaus mummille... Haluan nimittäin tuohon huiviin sopivan pipon ja erääseen pantaan sopivan huivin :) Onneksi mummit on olemassa! ♥
Lisäksi kävin H&M:llä päivittämässä sukkahousuvarastojani. Päätin, että vielä on aikaa pitää hameita, vaikka tänään olikin kai virallisesti syksyn ensimmäinen päivä. Pelottavaa. Voitaisiinko viettää vielä muutama kaunis syyspäivä, sitten hypätä sen loskaajarapaa-vaiheen yli, sitten muutama kirpeä talvipäivä ja sitten kevät? Kiitos.
No ei sentään, iloitsen kyllä kaikista vuodenajoista, mutta tänä vuonna pimeään vuodenaikaan siirtyminen on tuntunut jostai syystä erityisen väsyttävältä. Siihen vielä päälle kaikki kouluhommat ja lievä yo-stressi, niin katastrofaalinen yhtälö on valmis. Mutta eiköhän tästä selvitä, ainahan voi polttaa kynttilöitä, juoda suuria määriä chai-teetä ja käpertyä viltin alle lukemaan kirjaa tai kullan kainaloon katsomaan leffaa. :)

Tämän päivän velvollisuudet alkaa onneksi olla täytetty, ja nyt voin ottaa rennosti! Illan ohjelmassa on vielä Tudorsin jakso (paras sarja ikinä!) ja hyvää iltapalaa. Ja huomenna koittaa viikonloppu! Suunnitelmissa on visiitti poikaystävän luokse, ja, surprise surprise, enkun lukemista!

Rentouttavaa iltaa kaikille!